Puolipitkien- ja pitkien hiusten A B C (+ vähän muutakin)

Julkaistu

hiukset Essi

 

Optimaalinen hiusten huoltoväli puolipitkille ja pitkille hiuksille on esimerkiksi leikkaus-värjäyssetti 3 kk välein. Tällöin kampaamokäyntejä tulee 4 vuodessa, mikä mahdollistaa sen, ettei hiukset pääse katastrofaaliseen tilaan ja hiustuotteet pysyvät ajantasalla tarpeiden mukaan.

Ylläolevien kuvien kaltaiset, luonnolliset ja monivivahteiset sävyt kestävät hyvin aikaa, mutta jos värihaaveena on voimakkaammat kontrastit (oranssit, punaiset, pastellit jne.) värjäys väli kannattaa pitää lyhyempänä.

 

Esimerkki:
1. käynti tammikuussa, miten ihana tapa aloittaa vuosi
2. käynti maaliskuussa, piristystä kevääseen
3. käynti kesäkuussa, jolloin pidät huolta siitä, että kesäksi on oikeat tuotteet, jotta hiukset eivät kärähdä
4. käynti syyskuussa, alkaa olla pimeää ja hieman masentavaa, joten ihana väri ja hoito nostavat fiilistä kummasti

 

Loppuvuoden vinkki:

Ennen tammikuun käyntiä, pikkujoulukautena hyvä idea on freesata hiukset esimerkiksi hiustenleikkauksella ja hoidolla. Käynnin voi kruunata pikkujoulu kampauksella ja meikillä.

 

Mitä etuja tästä rytmistä olisi?
  • Jokaisena vuodenaikana pystyt päivittämään tyylin freesiksi ja kotona hiusten kanssa toimiminen ei pääse ryöstäytymään täysin käsistä
  • Rytmi pysyy järkevänä hiusten kunnon kannalta, näin hiuksiin ei kohdistu liikaa kemiallsita rasitusta
  • Värisävyt kerkeävät kulumaan, mikä mahdollista helposti sävymaailman vaihtelun
  • Hiuspohja ja hiukset pysyvät hyvän tuntuisina ja kauniina, sillä tuotteet päivittyvät joka kerralla sen hetkiseen elämänrytmiin sopiviksi
  • hiukset kerkeävät kasvamaan kolmen kuukauden aikana useamman sentin, joten hiusmalliin on helpompi keksiä erilaisia ulottuvuuksia ja ideoita.

 

Siinä, missä joku tuote sopii kesällä erinomaisesti, voi talvella olla hyvä korvata jollain muulla.

Sama koskee vaatetusta ja meikkausta, eri vuoden aikoina tulee erilaisia mielitekoja ja tarpeita.

 

 

hiukset Janina

 

Erittäin pitkien hiusten kanssa huoltoväli voi olla sama ( 4 kertaa vuodessa). Hiusten rakenteesta ja laadusta riippuen kannattaa miettiä, olisiko joka toinen kerta hyvä ainoastaan leikata hiukset kauniiseen muotoon ilman värjäystä. Tai, että hiukset värjätään 3 kertaa vuodessa, ja neljäs kerta olisi vain leikkaus.

Nykyään hiusvärit ovat luonteeltaan enemmän hoitavia kuin ennen, joten huolellisella suunnittelulla värjääminen ei tee hiuksista huonokuntoisia. Pitkien hiusten kohdalla kotona käytettävillä hiustuotteilla on hyvin iso rooli hiusten ulkonäössä ja tunnussa.

HUOM!

Lyhyissä hiustenpituuksissa leikkausvälit ovat usein tarpeen paljon useammin kuin pitkissä.

Summasummarum:

Minkälainen kampaamokäyntiväli kenelläkin kannattaa olla riippuu hyvin pitkälti miten hoitaa hiuksia kotona ja kuinka paljon haluaa satsata hiuksiinsa. Isoimmassa roolissa on tietysti hiusten laatu ja rakenne. 4 kertaa vuodessa käyminen mahdollistaa sen, että pysyt kartalla hiustesi kunnosta ja saat päivitettyä tietoa tuotteista sekä erilaisista vaihtoehdoista, mitä kampaajalla voidaan tehdä. Keskustele kampaajasi kanssa, jotta voitte yhdessä miettiä minkälainen kokonaisuus sopisi juuri sinulle.

 

 

Lopuksi vielä esimerkit potentiaalisesta hiustenhoitotuote syklistä:

Kevät: Kun halutaan vahvistaa hiuksia ja pitää hiuksen pinta kauniina. Kérastase Extentioniste tuoteperhe on oiva vaihtoehto, kun haluaa hiusten tuntuvan paremmilta ja vahvemmilta. Keväällä sää ja lämpötila vaihtelevat hyvinkin laidasta laitaan, joten hiuksia käsitellään paljon ja käytetään esimerkiksi reilummin lakkaa, jotta hiukset saadaan ojennukseen.

 

 

Kesä: Aurinko karhentaa ja kuivattaa hiusta herkemmin kuin muina vuodenaikoina. Kesällä voi olla myös tiedossa rantalomia, jolloin uidaan meressä ja uima-altaissa. Meren suola ja uima-altaan kloori eivät ole hiusten parhaita kavereita. Kérastase Soleil sarja on loistava vaihtoehto, etenkin auringonpalvojille! Mökkien järvivedet ovat taas liiankin hiusystävällisiä, jolloin hiuksista saattaa tulla liian lötköt. Tällöin kesätuotteeksi riittää pelkästään Soleil shampookylpy ja esimerkiksi hieman tukea antava suihke.

 

Syksy: Syksyllä fiilis alkaa mennä tunnelmallisten iltojen fiilistelyyn ja kesälomien jälkeen arki alkaa rullaamaan omalla painollaan. Syksy voi olla kiireistä aikaa, jolloin hiusten halutaan olevan mahdollisimman helpot ja luonnolliset. Kérastase Aura Botanica tuoteperhe korostaa hiustesi luonnollisia parhaita ominaisuuksia. Sopii myös Curly Girl metodin ystäville, sillä shampookkylpy sekä hoitoaineet eivät sisällä silikoneja eivätkä sulfaatteja.

 

Talvi: Talvella hiukset ja hiuspohja voivat olla kovilla. Patterit nostavat huonelämpöä ja kuivattavat ilmaa, mikä voi johtaa ihon ja hiuspohjan hilseilyyn. Kérastase Specifique tuotteista löytyy apua erilaisiin hiuspohjanongelmiin. Dermocalm shampookylvyt ovat myös yleisesti hyvä pitää valikoimassa ympäri vuoden, jolloin voi ehkäistä hiuspohjan ongelmien syntyä. Kutisevalle ja herkälle hiuspohjalle Masque Hydra-Apaisant antaa välitöntä helpotusta ärsytykseen. <3

kuvat otettu  Kerastase Official instagramista

HUOM. Nämä ovat yleisiä esimerkkejä!

Tuotehankinnat kannattaa aina tehdä huolellisesti kampaajasi kanssa, joka ymmärtää hiustesi rakenteen, jonka ansiosta hän osaa suositella sinun arkeesi sopivat tuotteet. 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *