Otsatukka

Julkaistu

 

Otsatukkaa voi ajatella ”asusteena” siinä, missä korviksia ja kaulakoruakin – Samaa vai eri mieltä?

 

 

Otsatukka herättää aika mukavasti keskustelua suuntaan jos toiseen. Osa ihastuu, osa vihastuu. On harmi, jos otsis (puhumattakaan koko tukasta) on ollut joskus epämieluisa, jopa traumaattisen epäistuva. (Hius)tyylejä on lukuisia määriä. Mikä sopii kenellekin, on riipuvainen monesta asiasta. Hiuslaatu, kasvonmuodot, minäkuva ja  ympäristöstä johtuvat vaikutukset ovat vain muutamia esimerkkejä.

 

Voisitko kuvitella itsellesi otsista?

Tai jos sinulla on ollut sellainen jo pitkään, osaisitko olla ilman?

 

 

Pitkähiuksisille (ja superpitkähiuksisille) otsis on hyvä vaihtoehto, sillä  tasapitkät hiukset voivat olla raskaat. Vastapainoisesti hennot hiukset voidaan saada näyttämään vahvemmilta otsahiusten avulla. Otsatukka tuo sopivasti särmää tyyliin kuin tyyliin, ja tosiaan, erilaisia vaihtoehtoja on useita.

 

 

Otsatukalla voidaan pehmentää ja korostaa piirteitä, tuoda silmiä ja kasvoja enemmän esiin. Iäkkäämpien ihmisten keskuudessa puhutaan usein myös otsaryppyjen peittämisestä, jolloin otsis toimii faceliftinä. Mikä olisikaan parempi ja helpompi tapa nuorentaa ja freesata tyyliä???

PLUSSAA:

Kiusallinen taistelu kulmakarvojen kanssa helpottuu myös, jos otsis on sen pituinen, että kulmakarvat jäävät piiloon. Taas yksi hyödyllinen syy pitää otsista 😉

 

   

 

Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Jos haikailet muutosta hiustyyliisi tervetuloa meille!

Terveisin Ykköstiimi <3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *