Anna lahjaksi aikaa

Julkaistu

Oma tai yhteinen, aika on arvokasta <3

 

Lahjakortti voi ajatuksena tuntua tylsältä tai hieman persoonattomalta lahjaidealta, mutta loppujen lopuksi voi olla erittäin käytännöllinen ja toivottu lahja. Etenkin erilaiset kauneuspalvelut kuten kampaaja, kosmetologi, erilaiset ripsi- ja kulmapalvelut, kynsipalvelut ja kosmetiikkaan liittyvät lahjakortit ovat osalle naisista erittäin täydellinen lahja.

Usealla naisella voi olla haaveena ostaa itselleen jokin tuote tai palvelu, jota ei arjen keskellä raaski yksinkertaisesti ostaa. ”En ole sen arvoinen, en viitsi käyttää aikaa itseeni ” ovat yleisiä ajatuksia.

 

 

Muista välillä myös pysähtyä

 

Tässä ammatissa näkee paljon asiakkaita, joille tunnin tai parin kampaamokäynti on suuressa merkityksessä rauhoittumisen kanssa. Kampaamossa on ”pakko” istua lähes tekemättä mitään palvelun keston ajan, mikä tekee aika-ajoin hyvää itsekullekin. Multitaskaus on tämän päivän juttu ja tapa toimia, joten on ihanaa kun vähintään pesupaikalla hiuksia pestessä asiakas saa painaa silmät kiinni ja yksinkertaisesti nauttia hetkestä.

 

Lahjakortin muodossa esimerkiksi yhteinen aika on ihana idea. Läheisen kanssa rentouttavaan päähierontaan ja hiustenhoitopalveluun tuleminen voisi olla yhteinen ihana rentoutumishetki.

Lisäksi kun tukka on hyvin, kaikki muukin on <3

 

Uutuutena meillä on palveluvalikoimassa K-WATER hiustenkiiltokäsittely, joka on kaikille hiusten kiiltoa kaipaaville ihana palvelu.

K-WATER BlowDry hinnasto:
lyhyet hiukset 36e
puolipitkät hiukset 38e
pitkät hiukset 40e
Palvelu sisältää hiustenpesun, K-water kiiltokäsittelyn sekä hiusten föönauksen & viimeistelyn.

   

 

Antamisen ilo

Etenkin sinä, joka et ole kovin luova joululahjojen tai lahjojen keksijä ylipäätänsä, etkä halua ostaa mitään turhaa, aika on lahja, jota ei koskaan voi olla kenelläkään liikaa. Oli se sitten yhteistä tai aikaa itselle, aika on tärkeää. Kyky osata nauttia tekemättömyydestä ja muistaa ajan itselle antamisen tärkeys.

Loputon suorittaminen kuormittaa. Jos aina pitää ”ansaita” asiat ennen niiden ostamista tai saavuttamista voi se aiheuttaa loputtoman suorittamisen paineen ja vääristää arvomaailmaa.

 

Aika on käsite, jota välillä voi olla vaikea hallita. Siksi olisikin hyvä pysähtyä ja fiilistellä.

Hiuspohjan hieronta auttaa myös ajatuksia lentämään vapaammin, joten lämpimästi tervetuloa rentoutumaan <3

 

 

Ihanaa joulun odotusta toivoo YKKÖStiimi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *